keskiviikko 5. huhtikuuta 2017


Touhut viikon ajalta

Ei voi olla totta, joko siitä on yli viikko kun viimeksi tänne kirjoitin?! Aika tuntuu menevän ihan uskomattoman nopeasti! Isoin viikon aikana tapahtunut juttu oli tietysti puotini aukeaminen. Pitkällisen harkinnan jälkeen keksin nimenkin: Tietolan pieni kauneuspuoti. Se tuntui jotenkin sopivalta, kun halusin että koulun historia näkyisi nimessä jollain tavalla. Ja koska tämän tilan nimi on Tietola niin nimi tulee siitä. Viime torstaina minulle soitti paikallislehti Uutis-jousen toimittaja ja kysyi saisiko tulla perjantaina aamulla kurkkaamaan miltä puodissa näyttää. Niinpä hän kävi sitten vähän haastattelemassa ja kuvailemassa. Juttu tulee ensi viikon lehteen.

Lauantai eli avajaispäivä meni melkoisen mukavasti. Aamulla leivoin pullat ja laittelin aukiolokyltit paikoilleen. Juuri ennen yhtätoista eli puodin aukeamista meni sähköt poikki! Siinä vaiheessa kiittelin itseäni siitä, että olin keitellyt jo kahvit ja teeveden valmiiksi. Hiukan siinä mietiskelin, että mahtaakohan olla pitkäkin sähkökatko, kun melkoisen hämäräksi meni puodissa ilman valaistusta. Kello oli varmaan minuutin tai kaksi yli yhdentoista kun sähköt tulivat onneksi takaisin ja samalla ensimmäiset asiakkaatkin astuivat ovesta sisään. Siitäpä se Tietolan pienen kauneuspuodin ensimmäinen aukiolopäivä lähti rullaamaan. Asiakkaita kävi ihan mukavasti ja oikeastaan sattui aika hyvin, että aina kun edellinen asiakas lähti niin kohta tuli uusi. Siinä mielessä oli siis kiva juuri noin, että oli aikaa rupatella kaikkien kanssa ja palvella jokaista erikseen. Ihania kukkiakin sain! Avajaispäivästä jäi oikein hyvä mieli.


Ai niin, minullahan on nyt hyllyssä myynnissä muutakin kuin Avonin tuotteita. Sieltä löytyy Metkatuotteen ihanan herkullisia kahveja, teetä ja makeisia! Matin kanssa jo testasimme vanilja-toffeekahvia ja voi elämä, että se oli hyvää! Myös kermakaramellit pääsivät kokeiluun ja kovin olivat nekin herkullisia. Saa nähdä miten kovalle kuntokuurille tässä vielä joutuukaan kun maistelee noita uusia makeisia... Koitan itselleni vakuuttaa, että onhan minun tiedettävä mitä asiakkaille myyn ja ihan siksi maisteltava karkkeja!


Niin, kuntokuurista puheenollen, otin kunto-ohjelmaani päivityksen. Uusi alkaa siis ensi viikolla ja täytyypä sanoa, että sain juuri sitä mitä tilasin. Nimittäin haastetta. Odotan uutta ohjelmaa ihan mielenkiinnolla ja olen kyllä valmis töihin! Mutta kuntoillaan nyt ensin tämä viikko loppuun vielä entisellä ohjelmalla ja katsotaan sitten kuinka selviän päivitetystä versiosta...

Ikään kuin tässä ei olisi ollut muutenkin tekemistä niin päätin sitten laittaa tuulemaan huushollissa taas ihan kunnolla. Koska salin eteinen on nyt poissa eteiskäytöstä puodin perustamisen takia, niin oli saatava toinen eteinen käytännöllisemmäksi ja säilytystilaakin tarvittiin. Niinpä päätin, että toisesta rakennuksesta haetaan opettajien pukukaappi. Sen ovet ovat väriltään kirkkaankeltaiset ja vaikka tässä kevään aikana olenkin innostunut keltaisesta väristä (ennen en siis oikeastaan siitä pitänyt) niin harkitsen vaihtavani ovien väriä. Vaikka toisaalta kun olen tässä muutaman päivän katsellut sitä keltaista, niin se ei hyppää enää ihan niin pahasti silmille kuin aluksi. Olen hyvin tyytyväinen keksintööni, koska kaappi nielee sisäänsä melkoisen paljon tavaraa! Sinne upposi hiihtovälineitä, rullaluistimet, jääkiekko- ja pyöräilykypärät, luistimet ja pesisvälineitä. Ja koska laitoin tuulemaan niin teinkin sen sitten kunnolla. Raivasin puodilleni lisää tilaa ja nyt koko entinen varasto on minun valtakuntaani. Mutta olipa kätevää, kun varaston entinen hylly pääsi palvelemaan meitä eteiseen. Sen hyllyille saa nyt kätevästi koreja ja niihin lasten ulkovaatteita yms. Voin kyllä tunnustaa, että pieni (ja vähän isompikin) epäusko meinasi tulla kun tyhjensin varastoa tavaroista ja koitin löytää niille kaikille paikat. Mutta tulipahan samalla siivottua pois myös turhaa niin roskikseen kuin kirppiksellekin! Ja ehkäpä sen turhien tavaroiden haaliminen loppuu nyt kokonaan, kun ei ole enää varastoa missä niitä säilyttää. Täytyy laittaa kuvia sitten tänne blogiinkin, kun saan kaaoksen taltutettua lopullisesti niin eteisestä kuin muualtakin.

Tällaisiin juttuihin on siis minun viikkoni kulunut. Niin ja hei, tänään tuli maksukorttipäätekin, joten nyt onnistuu käteismaksun lisäksi myös korttimaksut. Tulkaahan ihmiset käymään puodissa, rupatellaan mukavia ja tutkitaan yhdessä mitä kaikkea ihanaa hyllyistä löytyy!


Pakko vielä kertoa, että Matti toi minulle töistä tullessaan maanantaina ihanan yllärin: uusimman muumimukin! En edes muistanut että uusi muki on tullut kauppoihin, joten yllätys oli täydellinen. Voi miten mukavalle tuntuu tulla itsekin joskus yllätetyksi. Ja ihana on juoda kahvia niin kauniista mukista!

"Kesäteatteri"-muki


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti