Korkeakoskella

Tuovilanlahdesta löytyy Suomen korkein vapaana virtaava koski, nimeltään Korkeakoski. Sen kuohut ovat komeimmillaan keväisin kun lumet sulavat, suunnilleen toukokuun puolivälistä kesäkuun alkupuolelle. On siellä kaunista toki muulloinkin. Alue on luonnonsuojelualuetta. Tällä viikolla kävimmekin katsomassa koskea syysasussaan ja samalla teimme sinne eväsretken. Sieltä löytyy pieni katos penkkeineen ja pöytineen, sekä makkaranpaistopaikka. Ilma oli melko kolea, mutta lapsia se ei haitannut yhtään. Eväsretkelle lähteminen on aina hauskaa, etenkin silloin kun ohjelmassa on myös makkaranpaistoa! Ja jälkkäriksi otettiin mukaan edellisiltana leivottuja pullia.

Kahvi ja nuotiomakkara maistuivat hyviltä ulkoilmassa, niin kuin aina.

Silmä lepää tässä kauniissa syysmaisemassa.

Kevääseen verrattuna Korkeakoski on tällä on hetkellä vain pieni puro. Vedenmäärä on nimittäin keväisin jotain aivan käsittämätöntä ja kosken pauhu on silloin korvia huumaava. Kaunishan koski oli kyllä nytkin, samoin sitä ympäröivä maisema. Touko-kesäkuussa käy todella paljon matkailijoita ihastelemassa koskea, mutta toki kävijöitä riittää koko kesälle. Ja alueelta lähtevä Kanjonin kierros tuo paikalle myös ihmisiä. Reitti on melko vaikeakulkuinen, mutta matkanvarrella on paljon katseltavaa. Polun kiertäminen on siis todella vaivan arvoista. Polun pituus metsäreitillä on noin 3,5km ja se päättyy meidän pihan reunaan. Siitä täytyy kulkea vielä pari kilometriä maantietä pitkin takaisin Korkeakoskelle.

Vanha myllynkivi on ollut koskessa tiettävästi 1800-luvun lopusta saakka. Korkeakoskella on toiminut tuolloin mylly, mutta ilmeisesti kevättulva on vienyt sen mukanaan ja siitä on jäänyt tosiaan muistoksi tuo myllynkivi. Keväisin kuohujen ollessa komeimmillaan ei myllynkiveä juuri näy veden alta.