keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Syyslomalla

Tämä viikko on Siirillä ja Hilmalla syyslomaa koulusta ja Mattikin on vielä lomalla, joten olemme saaneet olla koko perhe yhdessä. On keretty touhuamaan kaikenlaista! On leivottu pipareita, tehty pihahommia ja korjattu risuaitaa, taas vähän leivottu, käyty Kuopiossa ja jälleen leivottu. Kävi muuten melkoinen sutina keittiössä kun lasten kanssa kaulittiin piparitaikinaa. Hyvälle maistui sekä taikina, että valmiit piparit. Sovittiin, että nämä olkoon Halloween-pipareita, jouluun kun on vielä aikaa... Vaikka sen verran vikkelään tahtiin on pikku kätöset piparipurkilla käyneet, että mahtaakohan niitä riitää Halloweeniin asti?


Tänään lähdettiin aamupäivällä käymään Kuopiossa. Oikeastaan sen takia, kun olimme luvanneet Siirille ja Hilmalle että syyslomalla käydään ostamassa heille rannekellot. Mieleiset löytyivät Kulta Jousen vitriinistä heti! Pian ovesta asteli kaksi hyvin onnellista pientä tyttöä värikkäät kellot ranteissa. Ja koko Kuopion reissun ajan tutkittiin sitten vähän väliä, että paljonko se kello nyt mahtaa olla. No, tulihan sitä käytyä sitten muuallakin kuin rannekello-ostoksilla, kun kerran Kuopioon asti ajettiin. Seuraavaksi suuntasimme jo tutuksi käyneeseen City-Pörssiin ja teimme jälleen kerran huippulöytöjä!


En osta kirppiksiltä tavaroita ihan huvin vuoksi vaan minulla on aina jokin ajatus siitä, mihin käyttöön ostamani tavarat tulevat. Esimerkiksi tänään kun näin tuon metallisen tarjoiluvadin, niin tein ostopäätöksen sillä sekunnilla, koska haluan tarjoilla siitä joulukinkun! :) Vadin päällä oleva Arabian lautanen on ihana lisä entisten Arabian lautasteni joukkoon, jotka ovat lähes kaikki eriparia. En siis keräile mitään tiettyä sarjaa. Minua ei häiritse, että astiat ovat keskenään vähän erinäköisiä. Tämäkin lautanen jonka tänään ostin, sopii ihanasti tarjoiluun muutaman muun valkoisen astiani kanssa, joissa osassa on myös kullattua reunaa. Oikeastaan en edes pidä siitä, että kaikki astiat ovat keskenään aina samaa sarjaa. Minulle on tärkeää se, että astiat ovat kauniita ja sopivat jollain lailla yhteen. Myös hyvinkin erilaiset astiat voivat sopia yllättävän hyvin samaan kattaukseen.

Tuo punatulkkukuvioinen keittiöliina tarttui mukaan ihan toisesta kaupasta. Olen jotenkin tykästynyt punatulkkuihin. En tiedä miksi. Ehkä tuo talventulo tekee sen. Näin myös punatulkku-aiheisia astioita ja etenkin kannu oli tosi suloinen! No, sinne se jäi hyllyyn vielä odottelemaan. Katsotaan sitten seuraavalla Kuopion reissulla jos se vaikka silloin tulisi hankittua. :)




Tällaisen ihanuuden huomasin myös sattumalta! Tämä on Humppilan lasin tekemä, suunnittelija Tauno Wirkkala ja astian nimi on Ulpukka. Joskus aiemmin olen nähnyt näitä netissä ja niitä on olemassa montaa eri väriä. Tuossa lasivadissa on vain jotain tosi ihanaa, joka miellyttää minun silmääni. Se pääsi heti esille ompelupöydälle. Voi, olisipa kiva löytää jostain myös toisenkin värisenä tuo vati. Jospa sellainen joskus tulisi vaikka jossain kirppiksellä vastaan...

Kävimme vielä toisellakin kirppiksellä ja sieltä löysin tämän pöytäliinan. Meillä ei kauheasti sellaisia käytetä, mutta tätä käytetään varmasti joulunaikaan. Mielestäni tämä sopii kotiimme kuin nenä päähän! Liinan kuviointi on jotenkin vanhanhenkinen ja ehkä sen takia siihen tykästyin.

Liinan reunassa kulkee kaunis kuviointi



Tämmöinen kirja vielä löydettiin kirppikseltä ja halusimme ostaa sen, koska olemme Matin kanssa molemmat syntyneet juuri tuona vuonna. Muistan lapsena lukeneeni tätä samaa kirjaa kotona ja ihastelin aina, miten kauniit kruunut kuvissa olevilla misseillä on päässään. Nyt kun katsoin noita samoja kuvia niin nauratti. Nätithän ne kruunut ovat edelleen, mutta en enää kokenut samanlaista ylitsepursuavaa ihastelun tunnetta kuin silloin lapsena. Hauska hankinta kuitenkin tuo kirja, sitä on kiva selata ja katsoa, mitä tapahtui sinä vuonna kun synnyin.


2 kommenttia:

  1. Meilläkin oli syysloma viime viikolla. Miten Siirin koulu on lähtenyt käyntiin? Emmi oppi lukemaan muutama päivä sitten. On innoissaan uudesta taidostaan ja kovasti esittelee lukutaitoaan muille <3 kellon aikoja opettelee vielä.

    Suvi on esikoulussa. Vähän on vaikea herätä välillä aamulla kun aikaiset ovat aamut. Mutta reipas tyttö on.

    Tässä Tämä arki pyörii lasten,päiväkodin,koulun ja töiden välillä. Lisäksi tytöt harrastavat jumppaa. Pojalle ensi kevääksi voisi jonkun energiaa purkavan harrastuksen keksiä. Meinaa villiksi meno välillä karata. :D

    Huomenna yksi vapaapäivä joka menee kotitöiden parissa. Miten pyykkiä aina kertyy vaikka pyykkikone pyörii joka päivä? ;)

    Hyvää yötä.

    VastaaPoista
  2. Siirin koulu on lähtenyt käyntiin oikein hyvin. Oppi viime keväänä lukemaan ja tykkää kovasti, kun saa lainata kirjastosta mieleisiään kirjoja luettavaksi. Kellonajat täälläkin vielä opettelussa... :)
    Hilma on myös reipas eskarilainen. Eljas käy kerran viikossa kerhossa.
    Tuttu tunne tuo pyykin kertyminen! Niin sitä vaan koppa täyttyy vaikka jatkuvasti pesisi pyykkiä. :D

    VastaaPoista