maanantai 25. heinäkuuta 2016

 Tästä se alkaa!


Vihdoin ja viimein sain aikaiseksi tehdä oman blogin! Ajatus asiasta on hautunut jo melkein vuoden, mutta viime kesänä syntynyt kuopuksemme on vienyt sen verran tämän kotiäidin aikaa, että omat jutut ovat jääneet aika paljon vähemmälle. Toki oman aikansa ottaa myös perheemme muut lapset, joista vanhin 7v. Vipinää ja vilskettä siis riittää tässä huushollissa aamusta iltaan! :)

Asuinpaikkana tämä kyläkoulu on mielestäni maailman ihanin. Meillä on kaksi rakennusta, joista uudempi on remontissa. Tarkoituksena on palauttaa mahdollisimman paljon esille alkuperäistä. Purkutyöt ovat ottaneet aikaa reilusti, kahdestaan kun mieheni kanssa sitä hommaa teemme. Ja jaloissa luonnollisesti pyörii neljä pientä lapsukaista. :) Mutta aikatauluja ei ole, emmekä niitä aio myöskään tehdä. Homma etenee ajallaan ja kiirettä ei ole, kun voimme kuitenkin asua toisessa rakennuksessa. Tosin sielläkin olemme sen verran kajonneet seinäpintoihin, että lastulevyt ovat saaneet kyytiä muutamasta kohdasta... Kyllä se hirsiseinä vaan kuuluu tällaisiin rakennuksiin, se on niin uskomattoman kaunis.

Tämä on rakennuksista vanhempi eli nykyinen asuinrakennuksemme.

2 kommenttia:

  1. Ihanaa, että sait vihdoin ja viimein blogisi syntymään. Lasten kanssa touhuaminen vie varmasti aikaa ettei ehdi kovinkaan istahtamaan. Teidän kotinne näyttää aivan ihastuttavalta ja odotan kovasti lisää kuvia sekä tarinoita elämästänne kyläkoulussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tässä pikkuhiljaa laittelen kuvia niin ulkoa kuin sisältä ja myös tuolta remontin keskeltä. Ja kirjoittelen kun on aikaa. :) Kiva että kävit jo katsomassa miltä blogini näyttää näin alkutekijöissään!

      Poista