Talven tuntua

Tiistaina alkoi talvi muistutella meitä tulostaan. Illalla alkoi sataa lunta ja sitä sateli hiljakseen oikeastaan koko yön. Keskiviikkona aamulla maa oli saanut hennon valkoisen peitteen. Maisema oli niin kaunis. Olin varmaan vähintään yhtä innoissani kuin lapset! No, sulivathan ne lumet sitten pois eilen, mutta ei se mitään. Kyllä se talvi sieltä vielä tulee ja saadaan lunta.

Tähän pihakuuseen olemme perinteisesti laittaneet aina led-valot. Näin myös tänä vuonna, varmastikin jo marraskuun puolella. Siinä ne saavat olla ainakin helmikuulle saakka. Valojen laittaminen aiheuttaa lapsissa joka kerta suurta riemua ja alkaa hirmuinen ilakointi kuusen ympärillä. Tykkään itsekin kovasti laitella valoja pihalle. Ne ovat kauniita ja tuovat ihanaa tuiketta pimeään aikaan. Ja etenkin, kun niiden päälle sataa pieni kerros lunta, niin ne ovat kauneimmillaan.

Kävellessäni pihassa huomasin nämä hauskat linnun jäljet. Näytti siltä kuin sekin olisi ollut innoissaan lumen satamisesta, koska se oli hypellyt ympäriinsä.

Kuten kuvasta näkyy niin meillä on leivottu myös joulutorttujakin. Ripaus tomusokeria saa ne entistä makoisimmaksi! Perheen pieninkin maisteli ensimmäistä kertaa joulutorttua ja kylläpä se maistui. Isommat lapset olivat jälleen kerran innokkaina apureina kun leivottiin. Ja piti saada maistaa ensimmäiset vaikka luumuhillokaan ei ollut vielä kunnolla jäähtynyt. Ensimmäiset glögitkin on jo juotu... Eljas huomasi heti, kun glögi oli tullut kauppoihin ja vaati että ostetaan sitä. Se on nimittäin hänen suurta herkkuaan. Ja tietysti paljon rusinoita sekaan!

Kyllä se vaan niin on, että pikku hiljaa alkaa katseet kääntymään joulunodotukseen. Olen läpeensä jouluihminen, vaikka kesäkin on mielestäni ihanaa aikaa. Mutta joulussa on  jotain erityistä. Tai oikeastaan enemmänkin sen odottamisessa. Lasten synnyttyä olen löytänyt sisältäni oikean jouluhöperön! Siitä saatte varmasti kuulla lisää, kun meillä alkaa joulun odottaminen marraskuussa.

Viikonlopuksi onkin jo ohjelmaa, kun Siiri menee kuoron leiripäivää huomenna viettämään ja Hilma lähtee luokkakaverin Halloween-juhliin. Sillä aikaa me muut taidamme tehdä pihassa puuhommia. Saatiin nimittäin ensimmäiset puukuormat pihaan eilen. Vielä on monta kuormaa tulossa, mutta pihassa jo olevista on hyvä aloittaa ja niissä riittääkin nyt tekemistä toviksi.

Korkeakoskella

Tuovilanlahdesta löytyy Suomen korkein vapaana virtaava koski, nimeltään Korkeakoski. Sen kuohut ovat komeimmillaan keväisin kun lumet sulavat, suunnilleen toukokuun puolivälistä kesäkuun alkupuolelle. On siellä kaunista toki muulloinkin. Alue on luonnonsuojelualuetta. Tällä viikolla kävimmekin katsomassa koskea syysasussaan ja samalla teimme sinne eväsretken. Sieltä löytyy pieni katos penkkeineen ja pöytineen, sekä makkaranpaistopaikka. Ilma oli melko kolea, mutta lapsia se ei haitannut yhtään. Eväsretkelle lähteminen on aina hauskaa, etenkin silloin kun ohjelmassa on myös makkaranpaistoa! Ja jälkkäriksi otettiin mukaan edellisiltana leivottuja pullia.

Kahvi ja nuotiomakkara maistuivat hyviltä ulkoilmassa, niin kuin aina.

Silmä lepää tässä kauniissa syysmaisemassa.

Kevääseen verrattuna Korkeakoski on tällä on hetkellä vain pieni puro. Vedenmäärä on nimittäin keväisin jotain aivan käsittämätöntä ja kosken pauhu on silloin korvia huumaava. Kaunishan koski oli kyllä nytkin, samoin sitä ympäröivä maisema. Touko-kesäkuussa käy todella paljon matkailijoita ihastelemassa koskea, mutta toki kävijöitä riittää koko kesälle. Ja alueelta lähtevä Kanjonin kierros tuo paikalle myös ihmisiä. Reitti on melko vaikeakulkuinen, mutta matkanvarrella on paljon katseltavaa. Polun kiertäminen on siis todella vaivan arvoista. Polun pituus metsäreitillä on noin 3,5km ja se päättyy meidän pihan reunaan. Siitä täytyy kulkea vielä pari kilometriä maantietä pitkin takaisin Korkeakoskelle.

Vanha myllynkivi on ollut koskessa tiettävästi 1800-luvun lopusta saakka. Korkeakoskella on toiminut tuolloin mylly, mutta ilmeisesti kevättulva on vienyt sen mukanaan ja siitä on jäänyt tosiaan muistoksi tuo myllynkivi. Keväisin kuohujen ollessa komeimmillaan ei myllynkiveä juuri näy veden alta.

Syyslomalla

Tämä viikko on Siirillä ja Hilmalla syyslomaa koulusta ja Mattikin on vielä lomalla, joten olemme saaneet olla koko perhe yhdessä. On keretty touhuamaan kaikenlaista! On leivottu pipareita, tehty pihahommia ja korjattu risuaitaa, taas vähän leivottu, käyty Kuopiossa ja jälleen leivottu. Kävi muuten melkoinen sutina keittiössä kun lasten kanssa kaulittiin piparitaikinaa. Hyvälle maistui sekä taikina, että valmiit piparit. Sovittiin, että nämä olkoon Halloween-pipareita, jouluun kun on vielä aikaa... Vaikka sen verran vikkelään tahtiin on pikku kätöset piparipurkilla käyneet, että mahtaakohan niitä riitää Halloweeniin asti?

Tänään lähdettiin aamupäivällä käymään Kuopiossa. Oikeastaan sen takia, kun olimme luvanneet Siirille ja Hilmalle että syyslomalla käydään ostamassa heille rannekellot. Mieleiset löytyivät Kulta Jousen vitriinistä heti! Pian ovesta asteli kaksi hyvin onnellista pientä tyttöä värikkäät kellot ranteissa. Ja koko Kuopion reissun ajan tutkittiin sitten vähän väliä, että paljonko se kello nyt mahtaa olla. No, tulihan sitä käytyä sitten muuallakin kuin rannekello-ostoksilla, kun kerran Kuopioon asti ajettiin. Seuraavaksi suuntasimme jo tutuksi käyneeseen City-Pörssiin ja teimme jälleen kerran huippulöytöjä!

En osta kirppiksiltä tavaroita ihan huvin vuoksi vaan minulla on aina jokin ajatus siitä, mihin käyttöön ostamani tavarat tulevat. Esimerkiksi tänään kun näin tuon metallisen tarjoiluvadin, niin tein ostopäätöksen sillä sekunnilla, koska haluan tarjoilla siitä joulukinkun! :) Vadin päällä oleva Arabian lautanen on ihana lisä entisten Arabian lautasteni joukkoon, jotka ovat lähes kaikki eriparia. En siis keräile mitään tiettyä sarjaa. Minua ei häiritse, että astiat ovat keskenään vähän erinäköisiä. Tämäkin lautanen jonka tänään ostin, sopii ihanasti tarjoiluun muutaman muun valkoisen astiani kanssa, joissa osassa on myös kullattua reunaa. Oikeastaan en edes pidä siitä, että kaikki astiat ovat keskenään aina samaa sarjaa. Minulle on tärkeää se, että astiat ovat kauniita ja sopivat jollain lailla yhteen. Myös hyvinkin erilaiset astiat voivat sopia yllättävän hyvin samaan kattaukseen.

Tuo punatulkkukuvioinen keittiöliina tarttui mukaan ihan toisesta kaupasta. Olen jotenkin tykästynyt punatulkkuihin. En tiedä miksi. Ehkä tuo talventulo tekee sen. Näin myös punatulkku-aiheisia astioita ja etenkin kannu oli tosi suloinen! No, sinne se jäi hyllyyn vielä odottelemaan. Katsotaan sitten seuraavalla Kuopion reissulla jos se vaikka silloin tulisi hankittua. :)

Tällaisen ihanuuden huomasin myös sattumalta! Tämä on Humppilan lasin tekemä, suunnittelija Tauno Wirkkala ja astian nimi on Ulpukka. Joskus aiemmin olen nähnyt näitä netissä ja niitä on olemassa montaa eri väriä. Tuossa lasivadissa on vain jotain tosi ihanaa, joka miellyttää minun silmääni. Se pääsi heti esille ompelupöydälle. Voi, olisipa kiva löytää jostain myös toisenkin värisenä tuo vati. Jospa sellainen joskus tulisi vaikka jossain kirppiksellä vastaan...

Kävimme vielä toisellakin kirppiksellä ja sieltä löysin tämän pöytäliinan. Meillä ei kauheasti sellaisia käytetä, mutta tätä käytetään varmasti joulunaikaan. Mielestäni tämä sopii kotiimme kuin nenä päähän! Liinan kuviointi on jotenkin vanhanhenkinen ja ehkä sen takia siihen tykästyin.

Liinan reunassa kulkee kaunis kuviointi

Tämmöinen kirja vielä löydettiin kirppikseltä ja halusimme ostaa sen, koska olemme Matin kanssa molemmat syntyneet juuri tuona vuonna. Muistan lapsena lukeneeni tätä samaa kirjaa kotona ja ihastelin aina, miten kauniit kruunut kuvissa olevilla misseillä on päässään. Nyt kun katsoin noita samoja kuvia niin nauratti. Nätithän ne kruunut ovat edelleen, mutta en enää kokenut samanlaista ylitsepursuavaa ihastelun tunnetta kuin silloin lapsena. Hauska hankinta kuitenkin tuo kirja, sitä on kiva selata ja katsoa, mitä tapahtui sinä vuonna kun synnyin.

Loppuviikon puuhastelut

Edellisessä postauksessa juttu päättyi siihen, kun pohdin mahtaako Eljaksen synttärikakusta tulla hänen toiveidensa mukainen. Lopputuloksesta kuva alla. Kyllä nuo kakun päälle laitettavat vohvelikuvat ovat kiireisen äidin pelastus! Niillä saa nopeasti kivan näköisen kakun ja valinnanvaraa kuvissa on niin paljon, että varmasti löytyy sopiva. Ai niin, hoksasin muuten kakkua tehdessäni että minullahan on keittiön kätköissä pyörivä alusta. Otin sen käyttöön ja en voi kuin ihmetellä, miksi vasta nyt sen älysin! Se nopeuttaa ja helpottaa hommaa ihan älyttömästi. On niin näppärä pyöräyttää alustaa kun haluaa kääntää kakkua. Kerrassaan kelpo apulainen ja käytän takuulla jatkossakin sitä.

Tällä viikolla intouduin siivoilemaan ja järjestelemään askartelutarvikkeitani. Niissä olikin lopulta melkoinen homma, kun halusin saada kaikille tavaroille omat järkevät säilytyspaikat. Mutta löytyihän ne lopulta ja nyt on paljon helpompi löytää tarvitsemansa. Laatikoista löytyi myös kivoja juttuja jotka olin jo unohtanut, mutta ne on otettiin esille käyttöä varten. Esimerkkinä tästä puiset pikkulokerot, joissa on kirjaimia ja numeroita. Lapset olivat innoissaan kun näkivät ne ja alkoivat heti suunnittelemaan mitä kivaa niillä voisi tehdä.

Vanhaan lääkekaappiin järjestelin lasipurkkeihin askarteluun käytettäviä nappeja ja helmiä, sekä lankoja.

Nyt on muuten tunnustettava, että meillä todellakin on tehty ensimmäinen piparitaikina... Lapset niin kovasti sitä toivoivat ja kyselivät milloin se tehtäisi. Enkä voinut itsekään vastustaa kiusausta. Käytin taikinan teossa tällä kertaa Muumimamman piparkakkuohjetta. Lapset kehuivat kilvan taikinasta tulevaa tuoksua ja ehdottivat, että laulettaisiin jo joululauluja! Siinä kohti laitoin vähän kapuloita rattaisiin ja sanoin, että odotellaan vielä vähän niiden laulujen kanssa... Valmista taikinaa oli ihan pakko vähän maistaa ja voi että oli hyvää!

Ihana mausteiden tuoksu levisi keittiöstä koko taloon kun tein piparitaikinan!

On vielä ihan pakko kertoa, että uusi kuntosaliharrastukseni on vienyt minun mennessään... Joskus aiemmin olen ajatellut, että kuntosalilla käynti on sellainen harrastus mikä ei todellakaan ole minun juttuni, enkä koskaan ala salilla käymään. Mutta kuinka ollakaan... Jouduin syömään sanani! Se on oikeasti tosi kivaa ja olen iloinen kun tulin kokeilleeksi sitä. Nyt kävisin mielelläni useamman kerran viikossa kuntosalilla. Niin sitä vaan huomaa välillä, että ennakkoluulot kääntyvät joskus päälaelleen ja hyvä niin.

Pientä päivitystä "hiljaiseloon"

Ohhoh, edellisestä postauksesta on kulunut jo viikko! "Hiljaiselo" blogissa johtuu yksinkertaisesti siitä, että viime viikko oli aivan täynnä ohjelmaa ja viikonloppu meni Kuhmossa mummulassa. Ja tämä viikko onkin sitten alkanut hyvin vauhdikkaasti harrastusten parissa. Maanantaina oli lasten sähly ja minulla jumppa. Eilen aloitinkin sitten uuden harrastuksen, josta olen tosi innoissani! Ostin nimittäin itselleni vuodeksi kuntosalikortin ja ilmoittauduin vielä kuntosalikurssille oppiakseni laitteiden oikean käytön. Eilen sitten menin ensimmäistä kertaa tuonne kurssille ja tuntui kyllä heti minun jutulta. Ja on ihanaa, kun voin mennä kuntosalille juuri silloin kun minulle sopii. Voisi sanoa, että olen löytänyt harrastuksen joka sopii juuri minulle. Voin yhdistää kuntosalikäynnin ja kauppareissun, saan samalla omaa aikaa ja huolehdin kunnostani.

Alkuviikko on ollut siitäkin mukava, että Matti jäi kolmen viikon lomalle. On valtava apu, kun on päivisin toinenkin käsipari huolehtimassa kodin askareista ja lapsista. Näille viikoille onkin jo suunniteltu aika paljon tekemistä. Hommia on laidasta laitaan, aina ikkunanpesusta puuhommiin saakka. Ensi viikolle suunniteltu remonttihomma toisessa rakennuksessa siirtyy todennäköisesti jopa ensi kevääseen. Päätimme helpottaa omaa jaksamistamme sillä, että emme haali kaikkia hommia, joita ei kuitenkaan ole ihan pakko juuri nyt tehdä. Remonttihommaa tärkeämpi on saada nyt talven polttopuut katon alle. Ne on jo onneksi hankittu, mutta odotellaan vielä että saadaan ne pihaan. Niissä riittääkin sitten hetkeksi tekemistä. Meillä on siis ulkorakennuksessa lämpökeskus jossa oleva lämmityskattila nielee kitaansa metrin mittaisia halkoja. Ja niitä uppoaakin sinne yhdellä lämmityskerralla melkoisen paljon... Kovimmilla pakkasilla tulta saa pitää kattilassa yötä päivää, että talo ei kylmene. Tosin siitäkin huolimatta villasukat ovat tarpeen talvella, lattiat kun ovat melko kylmät. Samalla lämmityksellä lämpiää myös käyttövesi, eli jos ei lämmitetä niin hanasta tulee vain kylmää vettä. Kesäisin riittää kun lämmittää 1-2 kertaa viikossa, että saadaan vesi pysymään lämpimänä, mutta syksystä kevääseen täytyy sitten saada myös vesikiertoiset patterit pysymään lämpiminä. Näin ollen talviaikaan meidän perhe ei siis paljoa reissaile, mutta kesäisin nautitaan täysin siemauksin siitä että ei tarvitse lämmittää juuri ollenkaan.

Tämä on talvisin hyvin tuttu näky, kun savu tupruaa piipusta joka päivä.

Tänään kävi taas ihania vieraita ja Eljaksen kanssa aamulla päätettiin leipoa pieniä mustikkapiiraita. Ensimmäistä kertaa kokeilimme tehdä niitä ja ihan hyviä tuli! Ensi kerralla laitetaan kuulemma niihin myös mansikkaa ja vattua. Kakkupohjakin vielä illalla tekaistiin, kun perjantaina on Eljaksen syntymäpäivä ja tulee kaveri perheineen käymään. Tarkat ohjeet olen saanut kakun tekemisestä...ruskea kakkupohja, väliin hilloa ja kermaa, päälle Ryhmä Hau-kakkukuva. Saa nähdä tuleeko lopputuloksesta sen näköinen kuin sankarin toiveissa on...

Leipomishommia

Lokakuu on alkanut juhlan merkeissä. Viime lauantaina juhlittiin Hilmaa ja Eljasta isovanhempien ja kummien kanssa. Eilen oli Hilmalla kaverisynttärit ja pienten tyttöjen hillitön kikatus täytti talon! Kyllä siinä itseltäkin pääsi naurunpyrskähdyksiä, kun seurasin heidän touhujaan ja juttujaan. Juhlien tarjottavat suunniteltiin sankareiden toiveiden mukaan. Riittihän siinä hommaa, mutta tykkään leipomisesta niin paljon ettei se tuntunut minusta työläältä.

Voisin leipoa vaikka joka päivä, mutta Selma rajoittaa jonkin verran tekemisiä... Neidillä riittää tällä hetkellä vauhtia sen verran, että keittiöön ei pitkäksi aikaa voi pysähtyä. Tänään tehtiin kyllä kahdestaan ollessa sämpylöitä! Taikinaa tehdessä Selma kerkesi pyyhkiä pöydälle pöllähtäneet jauhot käsiinsä ja hieroa ne nauraen naamaansa. Leipomisvaiheessa neiti iski salamana pienet sormet taikinaan ja ihmetteli sitten, kun se ihanasti venyi käsien välissä. Leipomisen lopuksi tuo pieni apulainen kerkesi jopa istumaan jauhoiselle pöydälle, kun selkäni sekunniksi käänsin. Veikkaan, että Selmasta saadaan vielä innokas leipuri!

Selma on kyllä muutenkin melkoinen tuulispää touhuissaan. Tuon leipomisepisodin jälkeen ihmettelin mihin se tyttö oikein katosi? No, siellähän se WC-pöntön päällä kurkotteli altaalle avatakseen hanan. Otin tytön syliin ja mentiin saliin. Eipä mennyt kuin hetki, kun neiti oli taas hävinnyt silmistä. Tällä kertaa löytyi eteisestä vaatekori ylösalaisin pengottuna ja Selmahan se asialla. Ja taas mentiin... Pipo päähän ja salin kirjahyllystä viedyn paksun koiraopuksen kanssa keittiöön. Seuraavaksi lainattiin siskojen ja veljen pipoja ja hanskoja, jotka tietenkin luonnollisesti leviteltiin pitkin eteisen lattiaa.

Leipomiseen vielä palatakseni niin meillä on jo suunniteltu piparitaloa! Eljas innostui yhtenä päivänä tutkimaan kirjaa "Arkkitehtien piparkakkutalot" ja siltä istumalta olisi pitänyt ruveta tekemään piparipienoismallia Hämeen linnasta. Ehkä lopullinen valinta on kuitenkin jotain hiukan helpompaa... Meillä on perinteisesti lapsetkin osallistuneet piparitalon tekemiseen, yleensä he ovat saaneet tehdä ihan omat pienet piparimökit. Katsotaan mitä kivaa tänä vuonna keksitään. Hienointa olisi tehdä pienoismallit meidän rakennuksista!

Ehkäpä nämä rakennukset ovat kuitenkin liian haasteelliset, että lähtisin niistä tekemään piparitaloja. Onneksi helpompia vaihtoehtoja löytyy roppakaupalla, joten taidamme tehdä valintamme niistä. Voi olla, että ensimmäinen piparitaikina keitellään meidän huushollissa hyvinkin pian!