keskiviikko 7. maaliskuuta 2018

Wanha Tietola

Nyt on vihdoin tullut aika, että saan kertoa mitä olemme jo pidemmän aikaa suunnitelleet ja hiljaisuudessa järjestelleet. Jo tänne Tuovilanlahteen muutosta asti meillä on ollut Matin kanssa haaveissa matkailuyrittäjyys ja nyt se käy toteen. Meillä on nyt virallisesti yritys nimeltä Wanha Tietola, joka aukaisee ovensa 1.6.2018. Palveluihimme kuuluu pihaleirintäalue karavaanareille ja telttailijoille ja lisäksi aukaisemme Koulumuseon. Myös puoti jatkaa toimintaansa, mutta Wanha Tietola nimen alla. Halutessaan matkailijoilla on myös mahdollisuus aamupala- ja lounastarjoiluun.

Pitihän se kohottaa malja uudelle yritykselle!

 Tässä näkymää pihaleirintäalueesta. Kuvat ovat viime talvelta, tänä talvena lunta on reilusti enemmän.



Järjestelyjä kesää varten tehdään jatkuvasti ja homma onkin edennyt tällä viikolla aika mukavasti, kun olemme koko perhe hiihtolomalla. Toki työtä riittää varmasti vielä koko kevääksi, kun Matin kanssa molemmat teemme kuitenkin myös ihan normaalisti samoja töitä kuin tähänkin asti. Itse teen  perhepäivähoitajan töitä toukokuun loppuun ja kesän ajan keskityn yrityksemme pyörittämiseen. Syksyäkin on jo suunniteltu, mutta katsotaan toteutuuko suunnitelma.

Tällainen hyppy uuteen ei tosiaan ole ollut mikään hetken mielijohde vaan asia on kypsynyt ajatuksissa jo monta vuotta. Lopullinen palo unelman toteuttamiseen syttyi viime kesänä ja oikeastaan siitä lähtien kaikki on tähdännyt siihen, että tulevana kesänä pystymme tarjoamaan jonkinlaista majoitusta. Hommat ovat edenneet pikku hiljaa ja nyt meillä on omat nettisivut osoitteessa www.wanhatietola.fi ja facebookista löydymme nimellä WanhaTietola. Instagramissakin olemme ja sieltä meidän löytää nimellä wanhatietola.

Olemme saaneet asian tiimoilta ihanan postiivista ja kannustavaa palautetta. Toki joukkoon sopii aina joku sellainenkin, joka ei niin innoissaan asiasta ole, mutta se ei meidän unelmamme toteuttamista haittaa. Antaa sellaisten ihmisten olla, meidän unelmien toteuttaminen ei kuitenkaan ole heiltä pois eikä mitään vähemmän heille. Me keskitymme nyt siihen, että saamme kaiken tarvittavan kesäksi kuntoon ja homman täysillä käyntiin kesäkuun alusta.

Pihapiiriimme avautuu tosiaan pihaleirintäalueen lisäksi myös Koulumuseo. Sen osalta homma lähti liikkeelle jo viime kesänä sen jälkeen kun lopullinen palo matkailuhomman toteuttamiseen oli syttynyt. Minulle soitti eräänä päivänä ihminen, joka kysyi olisimmeko kiinnostuneita vanhoista koulutavaroista. En tiedä oliko tämä sattumaa vai kohtalo (tai jotain muuta), mutta olimme jo aiemmin miettineet Matin kanssa, että olisipa ihana laittaa esille vanhoja kouluun liittyviä tavaroita sitten kun ovet aukeavat matkailijoille. Erikoisinta tässä oli se, että emme olleet vielä puhuneet kenellekään aikeistamme. Sanoin tälle soittajalle siis oitis, että olemme erittäin kiinnostuneita Koulumuseo-projektista! Ja siitä se juttu sitten lähti etenemään.

Puodin osalta homma laajenee hiukan entisestään, ainakin niin olisi tarkoitus. Meillä on etsinnässä ihmisiä, jotka haluaisivat omia tuotteitaan jälleenmyyntiin. Erityinen toive asian suhteen on, että tuotteet olisivat paikallisia. Toivomme saavamme asian tiimoilta yhteydenottoja kevään aikana. Ja noista paikallisista tuotteista vielä sen verran, että olisipa hienoa saada myös keittiöpuolelle (aamupala- ja lounastarjoiluun) paikallisten yrittäjien tuotteita! 

Puoti jatkaa toimintaansa samoissa tiloissa kuin ennenkin.

Juurikin tämän yritysprojektin takia mm. blogin kirjoittaminen on jäänyt tosi vähälle, kun maanantaista perjantaihin teen töitä klo 7-17 ja sitten on harrastukset sun muut ja ensi kesän suunnittelu, niin en vain yksinkertaisesti ole jaksanut kirjoittaa tänne. Ja joka kerta kun tänne kirjoitan niin toivon, että seuraava kerta olisi pian, mutta olen oppinut olemaan itselleni armollisempi. Kirjoitan sitten kun on aikaa ja jaksamista.

Kevättalvi jatkuu ensi kesää suunnitelleen ja valmistellen, sekä tietysti ihan niiden normitöiden eli lastenhoidon parissa. Tämä viikko tosiaan vietetään vielä hiihtolomaa ja huomenna lähdemme Matin kanssa kahdestaan päiväksi Kuopioon. Lapset pääsevät ukkilaan viettämään laatuaikaa isovanhempien seurassa. Me puolestaan ajattelimme Matin kanssa nauttia kahdenkeskisestä ajasta, käydä vähän shoppailemassa ja syömässä, mutta hoitaa samalla myöskin hiukan yrityksen asioita. Kiva päivä siis tulossa! 

Alla oleva kuva on ihan hiljattain otettu ja kuten kuvasta näkyy niin lunta on tosiaan reilusti. Siellä se Wanha Tietola uinuu lumipeitteen alla. Sisätiloissa on kyllä touhua ja tohinaa senkin edestä!


Odotamme jo kovin innolla ja erityisellä mielenkiinnolla kevättä. Nyt on ollut kovasti pakkasia, mutta eivätköhän nekin ala jo hellittämään, kun maaliskuuta kuitenkin eletään. Ei muuta kuin aurinkolasit esiin ja reippaalla mielellä nauttimaan kevättalven aurinkoisista päivistä ja fiilistelemään tulevaa kevättä!