torstai 25. elokuuta 2016

Huonekaluhankintoja flunssan kourissa

Kylläpäs on viikko sujahtanut vauhdilla ja kohta ollaan taas viikonlopussa! Edellisen postaukseni jälkeen (maanantaina) on kerennyt tapahtua vähän yhtä sun toista. Syysflunssa tuntuu rantautuneen meidän perheeseen, mutta onneksi ainakin lapsilla se tuntuu olevan jo voiton puolella. Enää on oikeastaan vain nuha, sekin paranemaan päin. Toivottavasti ei tule takapakkia, on nimittäin niiskutettu ja aivasteltu jo ihan riittävästi.

Flunssajuoma maistuu parhaalta muumimukista

Näin loppukesästä kaupassa kettukuvioisen torkkupeitteen ja ihastelin sitä, mutta en tullut ostaneeksi. Myöhemmin harmitti ja tällä viikolla piti lähteä sitten hankkimaan sellainen. Se on vaan niin ihana! Ja kuosi sopii hyvin syksyyn. Peite löysi heti paikkansa meidän makuuhuoneen nojatuolista.


Maanantain postauksessa kerroinkin jo, että teimme pari huonekaluhankintaa. Ne ovatkin muuten ensimmäiset hankkimamme huonekalut tähän kotiin! No, eilen kävimme tekemässä hiukan lisää hankintoja... Teimme kaupat kauniista klaffipiirongista sekä vanhasta, isosta kaapista. Piironki saatiin jo samantien kotiin ja hetihän se piti saada paikoilleen meidän huoneeseen. En tiedä minkä ikäinen se on, mutta vaikuttaa hyvin vanhalta. Toistaiseksi en aio käsitellä sen pintaa mitenkään. Pidän sen tummasta ja kuluneesta pinnasta. Ja mitä enemmän tuota piironkia katselen, sen vakuuttuneempi olen siitä, että en aio tehdä sille myöhemminkään mitään. Mielestäni taloomme sopii parhaiten kalusteet joissa näkyy aika ja sen jättämät jäljet.




Huonekalujen lisäksi ostimme vanhoja opetustauluja. Omia suosikkejani ovat Ebba Masalinin kasviaiheiset taulut. Pidämme vuorotellen kaikkia tauluja esillä salissa. Ensimmäiseksi karttatelineeseen pääsi roikkumaan sieniaiheinen taulu syksyn kunniaksi.



Vähennys- ja yhteenlaskutauluja

Olen tällä viikolla koettanut perehtyä blogini ulkoasuun liittyviin juttuihin. Blogia perustaessa tuli valittua nopeasti ulkoasu ja nyt haluaisin siitä enemmän omannäköiseni. Valmiita vaihtoehtoja näyttäisi olevan hurjasti, mutta mikään niistä ei sellaisenaan tunnu juuri oikealta. Kyllä tähän blogimaailmaan saisi käytettyä ihan hurjasti aikaa jos sitä vain olisi! Helposti näihin juttuihin iltaisin uppoutuu ja aika menee huomaamatta, mutta ei se mitään. Tämä on niin mukavaa puuhaa, että tähän käyttää mielellään aikaa ja vaivaa!

2 kommenttia:

  1. Hei! Osaisitko sanoa, miten nuo viimeisen kuvan yhteenlasku- ja vähennyslaskutaulut toimivat? Miten niitä käytetään?

    VastaaPoista
  2. Samaa mietin täällä Tuomelan koulun alakerrassa Vantaalla, ihme taulu !

    VastaaPoista