keskiviikko 10. elokuuta 2016

Pientä haikeutta ilmassa

Haikeus on tänään vähän hiipinyt mieleen. Huomenna alkaa Siirillä se totinen puurtaminen opintiellä, kun ekaluokka alkaa. Muistan kuinka vuosi sitten jännitettiin koko perhe, kun Siirillä alkoi eskari. Aamuisin otin kahvikupin mukaan kuistin portaille ja odotin, että Siiri lähtee linja-autoon. Lukuisat vilkutukset ja lentosuukot viuhuivat ilmassa puolin ja toisin. Nyt tuo pikkuinen tyttö lähtee jo ekaluokalle ja linja-autoon lähteminenkin on jo hyvin tuttu juttu. Enää ei tarvitsisi odotella kuistin portailla, mutta takuulla löydän itseni useammin kuin kerran sieltä vilkuttamassa...

Syksyn saapumista ihmetellen

Kävimme aamupäivällä asioilla ja kuinkas ollakkaan, tuo pinkki pieni lasipurkki sattui silmääni hyllystä. Se on siis kynttilä, enkä yksinkertaisesti voinut vastustaa sitä! Kertakaikkisesti niin suloinen purkki! En tiedä kuinka sitä raaskii polttaa edes.



Päiväkahvilla meillä oli tarjolla tällaisia pullia. Meidän perheessä ei tyydytä syömään niitä vain laskiaisena, vaan niitä tehdään silloin kun mieli tekee. Tällä kertaa vaihtoehdot olivat lakkahillolla ja mansikkahillolla, sekä tietysti paljon kermaa. Hyvin nopeasti upposivat pieniin ja isompiinkin suihin.



Kävin tänään tekemässä testiajon uudella pyörälläni, joka oli oikein oiva hankinta! Ihan perinteinen "mummomalli" kolmella vaihteella. Kovin sattui vain tuulinen sää, mutta auringonpaiste oli mitä mahtavin. Kummasti sai ajatukset hetkeksi muualle kotoa, kun katseli kauniita maisemia pyöränselästä.

Seuraavassa postauksessani olisi tarkoitus siirtyä remontissa olevaan rakennukseen ja kurkata miltä siellä näyttää tällä hetkellä. Katsotaan jos saisin kaiveltua jostain myös kuvan missä on lähtötilanne, niin olisi pientä vertailupohjaa näytettäväksi. Tämänhetkinen tilanne on nimittäin jotain aivan muuta kuin kolme vuotta sitten... Mutta palataanpa siihen sitten seuraavalla kerralla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti