keskiviikko 31. elokuuta 2016

Alkuviikon aurinkoiset syyspäivät

Alkuviikkoon on mahtunut kivoja ja vähemmän kivoja juttuja. No, onneksi enemmän kuitenkin niitä kivoja. Maanantaina tuli illalla kaappi, josta olimme jo aiemmin tehneet kaupat. Ikää kaapilla on reilusti yli 100 vuotta ja se sopii mielestäni hienosti meidän kotiimme. Vuosien varrella kaapin ulkoasu on kovin kulunut ja osat hiukan irtoilleet. Matti laitteli osat paikalleen ja minä puolestani putsasin kaapin. Sen sisällä oleviin laatikoihin täytyy vielä hommata vetimet, niin sitten olen tyytyväinen. On muuten melkoisen jyhkeä kaappi kyseessä, kun korkeutta on yli 2m!

Eilen oli niin ihanan aurinkoinen päivä, että aamupäivällä lähdettiin Eljaksen ja Selman kanssa ulkoilemaan omaan pihaan. Selma nukahti rattaisiin ja me päätimme Eljaksen kanssa kerätä kirsikkatomaatit sisälle kypsymään. Kyllä oli pieni mies innoissaan vaikkei niin kauheasti tomaateista välitäkään! Aikoi kuitenkin maistaa, kun ne ovat kypsyneet.

Kovin raakoja olivat tomaatit kerättäessä, mutta nopeasti ovat ruvenneet kypsymään huoneenlämmössä.

Kuistikin on saanut jo syksyisen ulkoasun. En koskaan ole liiemmin pitänyt keltaisesta tai oranssista, mutta tänä syksynä ne tuntuvat olevan jotenkin erityisen kivoja värejä. Etenkin kynttilöissä on kiva leikitellä herkullisilla väreillä, sekä tuoksuilla. Olen ollut Party Liten konsulttina, joten meiltä löytyy aikamoiset kasat ihanan tuoksuisia kynttilöitä. Ja vaikka en enää konsulttina toimikaan niin tuoksukynttilöitä tulee kyllä silti hankittua.



Tänään ei päivä sitten alkanutkaan ihan niin mukavasti. Oikean jalkani jalkapöytä on kipeytynyt ja oli jo eilisiltana niin turvoksissa ja kipeä, että tänä aamuna piti suunnata lääkäriin. Onneksi ei kuitenkaan mitään vakavaa löytynyt. Lääkäri epäili että kyseessä on rasitusvamma ja määräsi särkylääkkeitä, sekä kehotti käyttämään kylmägeeliä ja pitämään jalkaa kohoasennossa. Kaikki muu kyllä onnistuu, mutta tuo kohoasento on helpommin sanottu kuin tehty. Meidän huushollissa kun ei paljon päivän aikana istuta.


Aamupäivällä lääkärissä käynnin jälkeen lähdimme taas Eljaksen ja Selman kanssa ulkoilemaan. Tälläkin kertaa Selma nukahti päiväunille rattaisiin ja Eljas lähti leikkimään hiekkalaatikolle. Piristystä päivääni toi postilaatikosta löytynyt Unelmien Talo&Koti-lehti! Sillä hetkellä päätinkin, että nyt istun kuistin portaille, nostan kintun ylös ja selailen tuon ihanan lehden. Ja aurinkokin paistoi niin lämpimästi siihen, että eipä olisi voinut mukavampi hetki olla, vaikka jalkaa särkikin.

Tästä koitetaan jatkaa valoisin mielin kohti loppuviikkoa ja toivotaan, että jalka paranee!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti