lauantai 6. elokuuta 2016

Pientä remonttihommaa ja keittiön esittelyä

Tarkoitukseni oli eilen esitellä meidän keittiö, mutta en yksinkertaisesti kerennyt. Täytyy tunnustaa, että aikani meni hyvin pitkälti uusinta keksintöäni laitellessa... Keskellä taloamme on entiset oppilaiden suihkutilat ja pukuhuone, jotka ovat meillä olleet varastokäytössä. Keskiviikko iltana sain jostain päähäni, että toinen noista varastoista on muutettava vaatehuoneeksi! Yön yli nukuttuani kerroin Matille ideani ja luulin, että sieltä suunnalta tulisi pientä vastarintaa asian suhteen. Mutta kuinka ollakaan: Hän ehdotti että puretaan sieltä samalla kattopaneelit pois niin saadaan tilaan lisää korkeutta ja laitetaan hyllyjä niin saadaan säilytystilaa. Eipä sitten muuta kuin tuumasta toimeen! Purkuhomma kävi nopeasti, mutta tavaroiden ja siirtely ja paikoilleen järjestely on vielä kesken. Siinä suhteessa taidamme olla toivottomia, että vaikka meillä olisi muitakin hommia keskeneräisenä niin haalimme aina lisää jotain "pientä"... Mutta minkäs teet, kun ei oikein osata joutenkaan olla.

Sen verran pidän nyt taukoa hommasta, että esittelen vähän keittiötämme. Kaapistot ja pinnat ovat 80-luvulta. Olemme itse tuoneet keittiöön lisää hyllytilaa, mutta nekin on löytyneet näistä meidän rakennuksista. Itse asiassa emme ole ostaneet tänne mihinkään huoneeseen mitään uutta kalustetta. Haaveissa on uudistaa keittiötä sen verran, että vaihtaisimme kaapistojen ovet, mutta katsotaan milloin se on sitten ajankohtaista.



Liitutaulut ovat saaneet jäädä paikoilleen. Tämä keittiön liitutaulu on erityisen kätevä, kun sitä voi pitää "muistilappuna".


Tämä on ehkä kaunein koskaan näkemäni peltirasia. Se on mummuni entinen ja myös siksi minulle erityisen rakas.

Innostukseni lasipurkkeihin näkyy myös keittiössä... Ne ovat kauniita ja käytännöllisiä. On helppo katsoa yhdellä silmäyksellä kenen suosikkimurot tai- myslit ovat loppu. Punaiset Pauligin purkit ovat mummuni vanhat ja muistan kuinka jo lapsena aina ihailin niitä. Nyt ne ovat meillä jokapäiväisessä käytössä ja ihanasti muistuttavat mummusta.


Muumit ovat ihastuttaneet minua jo lapsesta saakka.

Vasemmalla näkyy hirsiseinää, jonka olemme ottaneet esille. Se tuo keittiöön kodikkuutta.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti